Paimenen kynästä


Voiko kuolema tuottaa hedelmää?

     Tähän aikaan on lyönyt leimansa omahyväisyys ja itsekkyys. Sen huomaa kaikkialla, kaupan kassajonoissa, yleisissä kulkuneuvoissa, työelämässä, palkkakiistoissa, perinnönjaoissa, virkapaikoille pyrkimisessä ja monessa muussa. Minä ensin, minulle ensin, on tämän päivän sävel.
     Toisen ihmisen kunnioitus ja toisista huolehtiminen on kadonnut. Kun muistelen lapsuuteni aikoja, silloin kunnioitettiin toista ihmistä, olipa hän yhteiskunnassa millä tasolla tahansa. Opettajia kunnioitettiin koulussa, kauppiasta, apteekkaria, nimismiestä, kirkkoherraa, metsätyönjohtajaa, kuten myös naapuria. Haluttiin myös auttaa puutteessa olevia ja muuten apua tarvitsevia. Olen köyhästä pienestä kodista, mutta silti annettiin tarvitsevalle, vaikka ei aina ollut oikein itsellekään edes välttämättömiä elämiseen tarvittavia asioita. Näyttää olevan niin, että köyhän on helpompi antaa vähästään, kuin hyvin toimeentulevan paljostaan. Rikkaus ja hyvinvointi ovat tavoite numero yksi ja sen luullaan tuovan onnen tähän elämään ja tulevaan.
Raamattu puhuu kuitenkin toisin:
     ”Joka rakastaa elämäänsä, menettää sen, mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, säilyttää sen iankaikkiseen elämään.”

     Tämä lause on Raamatusta mutta se on vieras elämällemme ja tavoitteillemme tänään. Se on ehkä vaikeaselkoinen ja vaikeasti ymmärrettävä toteamus. Kun katsomme kokonaisuuden, missä tuo ajatus on ilmaistu, asia selviää. Tuo kokonaisuus on kirjoitettu Joh. 12:20-26:
     ”Niiden joukossa, jotka tulivat ylös juhlille palvomaan Jumalaa, oli muutamia kreikkalaisia. Nämä menivät Filippoksen luo, joka oli Galilean Beetsaidasta, ja pyysivät häneltä: "Herra, me haluamme nähdä Jeesuksen." Filippos meni ja sanoi sen Andreakselle, ja Andreas ja Filippos menivät puhumaan siitä Jeesukselle. Mutta Jeesus vastasi heille: "On tullut hetki, jolloin Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää yksin, mutta jos se kuolee, se kantaa paljon satoa. Joka rakastaa elämäänsä, menettää sen, mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, säilyttää sen iankaikkiseen elämään. Jos joku minua palvelee, seuratkoon hän minua, ja missä minä olen, siellä myös minun palvelijani on oleva. Jos joku palvelee minua, niin Isä kunnioittaa häntä." (Raamattu Kansalle käännös)

     Lähtökohta oli se, että Jeesus oli juuri tehnyt suuren ihmeen, joka oli laajasti levinnyt kansan keskuuteen. Hän oli herättänyt Lasaruksen kuolleista.
     Oli tulossa juhlat Jerusalemissa ja kansa lähti liikkeelle juhlapaikalle, tavoitteenaan nähdä siellä tuo ihmeen tekijä, Jeesus. He ajattelivat Jeesuksen tulevan sinne mukaan. Seurueessa oli muutamia Kreikkalaisia, jotka eivät tunteneet Jeesusta. He olivat kuitenkin kuulleet tuosta ihmeteosta ja halusivat nähdä Jeesuksen ja kääntyivät asiassaan Filippoksen puoleen, koska tiesivät hänen olevan Jeesuksen opetuslapsi. Filippos otti yhteyttä Andreakseen ja yhdessä he menivät kertomaan Jeesukselle Kreikkalaisten halun tavata Hänet. Jeesus ei ollut asiasta kiinnostunut. Hän tiesi, että Hänen kirkastumisensa ajankohta oli lähellä (jakeet 27-36), jolloin ihmiset tulisivat tietämään Hänen todellisen asuinpaikkansa ja olemuksensa. Tässä yhteydessä Jeesus antaa selkokielisen selityksen tuolle sanonnalleen:
     "Joka rakastaa elämäänsä, menettää sen, mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, säilyttää sen iankaikkiseen elämään.”
Se selittyy tuolla edellisellä lauseella:
     "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää yksin, mutta jos se kuolee, se kantaa paljon satoa.”

     Varmasti useat teistä olette nähneet mitä vehnän jyvälle tapahtuu sen maahan kylvämisen jälkeen. Muutamien päivien kuluttua se alkaa turvota, siihen alkaa kasvaa juuria ja myös kasvun alku ylöspäin kohti maan pintaa, kohti valoa ja auringon lämpöä. Pian tuo kylvetty siemen häviää kokonaan, se kuolee, mutta kasvu vain kiihtyy. Lopputulos on tähkä ja sato. Se vaati kuitenkin tuon kylvetyn siemenen kuoleman.
     Samoin on meidän laitamme hengellisessä elämässä. Meidän on kuoltava itsellemme ja omille, ehkä suurillekin toiveillemme olla joskus jotakin suurta, jota tullaan katsomaan. Näissä tavoitteissamme emme huomaa lähellämme olevia avun tarvitsijoita, emme hengellisen avun, emmekä ajallisen avun.
     Vain Jeesusta seuraamalla me opimme tuntemaan Häntä ja Hänen tahtoaan. Tuon tien kulkeminen on aina maksanut oman hintansa, niin Jeesuksen aikana, kuin nytkin. Kaukaa ja uteliaana katsominen eivät tuo elämäämme sitä kallisarvoista lopputulosta, johon johtaa vain nisun jyvän kuolemisen tie:
     ”Jos joku minua palvelee, seuratkoon hän minua, ja missä minä olen, siellä myös minun palvelijani on oleva. Jos joku palvelee minua, niin Isä kunnioittaa häntä.”




Jouko Laaksonen
26.02.2018




Voiko kuolema tuottaa hedelmää? 26.02.2018
Kielen synti 11.09.2017